Agility muutoksen kourissa?

[gsb]

Kun Agility siirtyy Kennelliiton alaisuudesta Agilityliiton alaisuuteen, mitä muutoksia on odotettavissa?

Tuleeko Agilitysta urheilua, jossa koira on vain väline jolla urheilla? Ohjaajille lisenssit, koska ohjaaja on se tärkein tässä(kin) urheilulajissa? Ohjaajille dopingtestit niinkuin muillekin urheilijoille?

Muuttuuko agility tosikkomaisemmaksi touhuksi urheilustatuksen myötä?

Kuinka suuri osa harrastajista on niitä joiden mielestä Agility on urheilua? Kuinka suuri osa sitä mieltä, että Agility on koiraharrastus?

Kauheasti ajatuksia herättää ainakin minun päässäni vai olenko turhasta huolissani, jos mikään ei muutukaan käytännön tasolla?

Omakohtaisesti pidän agilitya ensisijaisesti koirani lajina. Olen sitä itse lajiin kouluttanut, mutta en missään nimessä ole URHEILIJA, enkä sellaiseksi aio alkaa. Viimeiset kaksi vuotta koiraani en ole ohjannut itse, mutta ei sen ohjaajakaan ole urheilija, vaan pätevä agilitykoiran ohjaaja joka on viimeisen vuoden ajan hoitanut myös koirani kanssa treenaamisen.

Jääkö koira uudessa systeemissä huippu-urheilijaohjaajan varjoon?
Vai onko lisenssi vain ja ainoastaan tapa kerätä rahaa agilityliitolle, jolloin lisenssin voi huoletta lunastaa myös harrastelijaohjaaja ilman pelkoa urheilijaksi leimautumisesta?

Urheilijoiden dopingsäännöt kaiketi tulevat koskemaan kaikkia lisenssin lunastaneita? Pitänee siihen tarkemmin perehtyä, mutta ainakin nykyään kun agilityssa kisaa monenmoista ohjaajaa lapsesta vanhukseen, on siellä varmaan ohjaajilla monenlaista lääkitystäkin, suurin osa ohjaajista kun on ihan tavallisia kuolevaisia ihmisiä verenpaineineen, astmoineen, diabeteksineen, nivelvaivoineen, selkävikoineen yms.yms. ja lääkkeiden avulla moni pystyy elämään normaalia aktiivista elämää, vaikkei ehkä urheilijaelämään pystyisikään.

Oikeastihan tätä ei edes tarvitsisi pohtia, on ihan helppo ratkaisu. Unohdan koko lajin, joka tuntuu muuttuvan minulle liian monimutkaiseksi käsittää.

Ja miten nopeassa tahdissa. Muistan elävästi, kun -80 luvulla ensimmäiset agikisat näin ja ensimmäiset seurat perustettiin. Käytiin kursseilla. Laji oli hauska, koirilla oli hauskaa, ohjaajilla oli hauskaa.
Nyt touhu tuntuu tosikkomaiselta, ohjaajilla verenmakusuussa ja koira vain urheiluväline.

Vai tuleeko laji jakautumaan kahdeksi eri lajiksi? Urheilulaji-Agilityksi ja tavallisten harrastajien agilityksi? Urheilu-agi on sitä virallista Agilityliiton alaista toimintaa, tavalliset voi hyppyyttää koiriaan omilla säännöillään erilaisissa epävirallisissa karkeloissa.

[Liisa ja Kössi]

Niinpä, aika mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan agility lähtee kehittymään.
Minusta tuo lisenssi on sikäli hyvä, että siinä on vakuutus. Minä ainakin olen pari kertaa itseni telonut treeneissä, koska sekä koirani että minä käymme TOSI kuumina radalla.
Olen huomannut, että sellaiset Hellsinkiläiset seurat, joilla on halli, ovat ruvenneet valitsemaan mieluiten sellaisia jäseniä, joiden koira (ja miksei ohjaajakin) on sellainen, että se tuo seuralle mainetta ja kunniaa kisakentillä.
Mutta kyllä toivoisin, että agility pysyisi myös kuntoilulajina meille jo varttuneemmille ja myöskin nuorille pitäisi suoda mahdollisuus agilityn harrastamiseen (hallit ja kentät julkisilla kulkuneuvoilla saavutettavia). Nuorethan ovat usein tosi taitavia koiran ohjaajia.

[Heidi D.]

Pitäisi perustaa joku oma ryhmä / seura varttuneille ohjaajille ja heidän harmaantuneille koirilleen. Aloitimme Jessen kanssa agilityn vuonna 1998 ja kyllä on kulttuuri muuttunut niistäkin ajoista . Ihan hyviäkin asioita on tullut mutta välillä tuntuu todella, että se KOIRAN HARRASTUS on unohtunut matkalla. Kovin vaikeaa minunkin kuvitella itseni URHEILIJAKSI . Tosin pitää muistaa, että aika usein palkintopallilla näkee todellista tätienergiaa ... eikä ne koiratkaan mitään teinejä ole.

Jos samanhenkistä porukkaa löytyy enemmänkin, voisi kyllä ihan tosissaan miettiä tuota "tätienergiaryhmää". Jesse kuitenkin lopettelee aktiivista agilityuraansa ja kaipaisimme jotain sopivaa HARRASTUSporukkaa seuraksi. Sen verran kilpailuhenkinen olen, että jatkan nuorempien poikien kanssa "urheilijana" , mutta ei tuollaista aktiivisen kisauran tehnyttä, rakasta kilpakumppania voi sohvallekaan jättää.

[vee]

Itse olen melko tuore agilityharrastaja eli noin 3,5 vuotta harrastusta takana. Aloittaessani oli kyse koiraharrastuksesta, jossa kaikilla on kivaa - ohjaajilla ja koirilla. Treenattiin matolla betonilattialla ja homma oli kivaa. Nyt meillä on hieno halli, harjoittelumaksut on nousseet noin 5-kertaisiksi alkuajoista ja työntekovelvoitteet kasvaneet. Ei se kuitenkaan minun ja koiran harrastusta ja osaamista ole vienyt eteenpäin, lähinnä vaan lajiin liittyy kaikkea ylimääräistä stressiä hallilainojen ym. takia. Ja nykyisellä suolatulla hiekalla koirakin on treeneistä tullessa likainen verrattuna mattotreeneihin.

Edelleen onneksi mölleissä ja ykkösissä näkee niitä, jotka ihan oikeasti iloitsee koiran kanssa yhdessä tekemisestä. Kolmosissa menosta on tullut tosi vakavaa ja en edes tykkää kotikisoista nykyään kun ollaan olevinaan niin urheilijoita ja kisaamisen pitää olla olevinaan niin tavoitteellista ja tähtäimet korkealla. Onneksi eteläsuomen ulkopuolella tuntuu olevan vielä rennompaa fiilistä. Sitä kun kaikilla on hauskaa.

Oma tähtäin on ollut AVA, missä ensimmäinen voitto on ollut pahimmillaan puolen sekunnin päässä. Voittaminen ei oikeastaan muuten sitten kiinnostakaan, vaan hyvä suoritus. Ilmeisesti asennoidun liikaa lajiin koelajina enemmän kuin kilpaurheiluna..

Mitä taas lajiliittoon ja lisenssiin tulee en ole vieläkään oikein saanut selvää, mikä koko liiton funktio on? Päätöksenteko ei yhtään lähempänä tavisharrastajaa ole kuin Kennelliiton hoteissakaan enkä ymmärrä miksei lajia voitu viedä "eteenpäin" SKL:n alaisuudessa. Lajiliiton toimintasuunnitelmassa rahaa vievät asiat tuntuu olevan byrokratian pyörittämiseen hankittavat järjestelmät, maajoukkuejutut ja arvokisajärjestelyt, mikä äkkipäätään itselleni kuulostaa siltä, että lisenssillä rahoitetaan huippujen puitteita sekä tietysti sitä kun liiton takana olevat haluaa leikkiä urheiluliittoa. Tiedotus ainakin on todella heikkoa siitä, mitä tulevaisuus ehkä tuo tullessaan - liekö pelkona, että "kenttä" tyrmäisi joidenkin henkilöiden ajatukset siitä, mitä lajin pitäisi olla vai mikä, en tiedä.

Agility on ollut myös siitä mukavaa, että kisaamisen aloituskynnys on ollut matala, se kynnys ainakin tulee nousemaan huimasti lisenssin myötä kun yhtäkkiä se ensimmäinen startti maksaakin kolmen startin verran. Ehkä ei enää viitsi käydä kokeilemassa että onko koira kisavalmis.. Nähtäväksi jää paljonko starttimäärät muuttuu lisenssin myötä, riskinä on tietysti monen seuran hallihankkeen rahoituksen vaarantuminen. Itse en ainakaan ole vielä vakuuttunut, että haluan lajiliittoa rahoittaa. Etenkin kun tällä hetkellä pidetään kisataukoa kun ei motivaatio riitä kisoissa notkumiseen juuri tällä hetkellä. Keväällä tilannetta katsellaan sitten uusiksi kun ulkokausi taas alkaa.

Summa summarum, lajiliiton funktio on minulle edelleen täysin auki ja urheilun myötä lajista ja sen hengestä on tullut paljon huonompaa. Sitä voi kai sanoa kehitykseksi, en välttämättä kaikessa muussakaan pidä siitä, mihin asiat kehittyy.

Onneksi tämä on vain harrastus, joka ei ole mitenkään pakollista ja ei ole pakko harrastaa jos ei ole kivaa. Taitaa vaan olla harrastuskentässä yksi sen parin vuoden takaisen hauskan agilityn kokoinen aukko.

[gsb]

Voi miten helpottavaa on lukea, etteivät kaikki muutkaan ole innolla mukana tässä urheiluksi muuttumishässäkässä hienoine lajiliittoineen.

Toivotaan, että urheilijoiden sekaan mahtuu samaan liittoon myös lajin harrastajia tavalla tai toisella.

Meillä myös alkuperäinen tavoite oli AVA, mutta jos se edellyttää urheilijaksi muuttumista niin antaa olla. Tavoite on kylläkin muutenkin karkaamassa käsistä, kakkosessa ei sujunutkaan ihan suunnitelmien mukaan ja koiralla alkaa olla jo ikää tavoitteelliseen kisaamiseen kolmosissa.

MUTTA. Meillä myös uusi pentu kasvamassa, jolla oli aikomus harrastaa tokon, näyttelyiden ja jäljestämisen ohessa agilitya. Ohjaajana tyttäreni. No hänelle riittää B-lisenssi vielä muutaman vuoden ajan ja löytyy ehkä halua olla agilityURHEILIJA. Aika näyttää.